Toukokuun valituksiin liittyy nyt sellainen asia, että lähimetsässä mylläsi eilen kaivinkoneita, sieltä on kaivettu maata ja kaadettu puita. Pelkään, että monivuotinen spurttailupaikkamme jää hyvinkin pian kerrostalojen alle... Muuttohaave on kytenyt mielessä pitkään, mutta perheemme miespuoleinen ei suostu muuttamaan kauemmaksi yliopistosta, ennen kuin graduni on valmis. Pöh. No, ehkä se kohta on. Ainakin toukokuun tavoite on pitänyt hyvin ja kesäkuun alussa harkitsen päivittäismuuttoa yliopiston kirjastolle. Toiv. en sitten vain sorru istumaan liikaa siellä kahvion puolella... ;)

No, kaivinkoneista huolimatta, Mystin ja Hiisin vakioleikkipaika oli vielä entisellään ja mahdollisti sekä spurttailun että keppien syönnin. Todistusaineistoa ohessa.

Illalla Hiisi kävi myöskin treeneissä. Päätimme jättää hakuilun väliin, koska se on ollut viime aikoina aikamoista töhötystä. Toiveikkaina valitsimme siis eilen jälkitreenin, sillä jäljellä Hiisi yleensä keskittyy paremmin ja maavainu tulee sille aika luontaisesti. Kesän ensimmäinen pitempi jälki meni niin täydellisellä keskittymisellä, että olin todellakin toiveikas. Vaan niinpä meni snautserimaiseksi töhötykseksi eilinen jälkikin, kyllä se meidän Hiisi osaa töhöttää aivan lajista riippumatta... Nyt ei muuta kuin rauhoituskonsteja jäljelle mukaan.

Mikko, joka ei ole yleensä ollut kiinnostunut koiriin liittyvistä harrastuksista, kävi yllättäen täysin omatoimisesti olemassa maalimiehenä vesipelastusporukalle(*) ja oli kuvaillut näille myöskin Mysti-snautserimme vesihimoa. Tämän asian seurauksena nyt ilmeisesti Mysti oli toivotettu tervetulleeksi kokeilemaan vepeä. Härregud. Uskon, että Mystin tapauksessa se pelastettava (eli varmaankin Mikko) raahataan ennemmin sinne ulapalle eikä rantaan. Jäämme kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan, ottaako tämä ehdotus tulta alleen.

(*Toim. huom. Tietenkin se tarjoutuu vapaaehtoiseksi maalimieheksi vain sellaiseen lajiin, jota me emme harrasta.)

Snautserimaailma kuohuu tällä hetkellä PEVISAan liittymisestä ja ilmeisesti suurimpana huolenaiheena ovat lonkat. Itse olen ottanut kantaa allekirjoittamalla adressin PEVISAn puolesta, mutta mahdolliset raja-arvot edelleen mietityttävät, niitä kun ei adressissa vielä sen tarkemmin määritellä. Toisaalta asian nostaminen pöydälle ylipäätään on mielestäni erinomaisen hyvä asia, sillä terveysaiheiset keskustelut eivät koskaan kai ole pahasta. Ehkäpä saan jonkun täältä pakotettua matkaseuralaisekseni mahdolliseen kokoukseen, jossa asiaa kenties tulevaisuudessa käsitellään, ja jossa voin sitten kuulla viisaita sanoja asian puolesta ja vastaan. Fiksuja argumentteja nimittäin tuntuu löytyvän molemmilta puolilta, koiranjalostushan ei ole koskaan täysin mustavalkoista meininkiä. Lonkkatilanteen seuraamiseksi lonkkaideksit olisivat ilmeisesti yksittäisille jalostuskoirille asetettuja lonkkien raja-arvoja parempi tapa periytyvyyden arvioinnissa, mutta luotettavien lonkkaindeksien käyttöönotto taas vaatisi aika suuren kuvausprosentin koko kannan koirille.

Loppuun vielä ihana yhteispotretti. Hiisin älykkyys kuvastuu jälleen katseesta aivan sellaisena, mitä se oikeasti onkin... ;)